Erektiohäiriöllä on yhteys elintapoihin
Kansainvälistä huomiota herättäneessä suomalaistutkimuksessa todetaan, että metabolisella oireyhtymällä, yleiskunnolla ja valtimotaudin riskitekijöillä on selviä vaikutuksia miesten seksuaaliterveyteen. Hämeenlinnan Metabolinen oireyhtymä –tutkimushankeeseen kuuluvassa tutkimuksessa verrattiin miehiä, joilla oli erektiohäiriö niihin, joilla sitä ei ollut. Tutkimukseen valikoitiin vain kansainvälisessä IIEF-erektiopisteytyksessä täydet pisteet saaneita (= ei erektiohäiriötä) ja vastaavasti alentuneita pisteitä saaneita (= erektiohäiriö) miehiä.
Liikuntaa ja terveellisiä elämäntapoja kuvastavat löydökset näyttivät suojaavan miehiä erektiohäiriöltä. Iän, tupakoinnin, diabeteksen ja verenpainetaudin lisäksi erektiohäiriön todettiin olevan yhteydessä seuraaviin tekijöihin: metabolinen oireyhtymä, paino, fibrinogeenin pitoisuus, sydämen syketaso (pulssi), vähäinen liikunta, matala hyvän HDL-kolesterolin pitoisuus sekä alentunut suurten tai pienten valtimoiden elastisuus.
Erektiohäiriötutkimuksen kliininen vaihe toteutettiin Kanta-Hämeen keskussairaalassa ja Linnan Klinikassa. Artikkeli on luettavissa ja tulostettavissa ilman korvausta pdf-muodossa .
Aukioloajat
Ma – to 8.00 – 18.00
Pe 8.00 – 16.00
La – su 10.00 – 13.00
Linnan Klinikka
Raatihuoneenkatu 10,
2. kerros, Hämeenlinna
Puh. (03) 625 751
FAX (03) 6828820
toimisto@linnanklinikka.fi
